maanantai 7. huhtikuuta 2014

Itse tehty peli netissä

Kakkoset tekivät tänään aamulla itse pelejä Internettiin.  Käytimme Classtools.net -sivua, jossa on pelientekokone. Pelisivu on englanninkielinen, mutta se ei tahtia hidasta.
 
Näytin ensin dataprojektorin avulla, miten pelejä oikein tehdään.
 
Ensin keksitään pelille nimi.

 
Seuraavaksi pitää keksiä vähintään kymmenen kysymystä. Sanoin, että kannattaa tehdä matikantehtäviä, jotta niiden kirjoittamiseen ei mene kovin paljoa aikaa. Pelin saa luotua siis vasta kymmenen kysymyksen ja vastauksen jälkeen.
 
 
Se piti kysymyksiä luodessa muistaa, että kysymyksen ja vastauksen väliin pitää tehdä *-merkki, siis tähtimerkki, ei "on yhtäsuuri kuin" -merkkiä. Tai voisi siinä itseasiassa olla sekin, mutta näin: 3+5=*8, jolloin kysymys näkyisi pelissä muodossa 3+5= ja eri vastausvaihtoehdot leijuisivat ympärillä.
 
Sen kerroin myös, ettei kannata laittaa kahta sellaista kysymystä, joilla on ihan sama vastaus. Ohjelma kun ei tiedä, kumpi nelonen on laskun 2+2 ja kumpi lasku 6-2 vastaus!
 
 
 

 
Kun kymmenen kysymystä tai laskua oli valmiina, oppilaat kutsuivat minut paikalle. Loin pelin alareunan OK-nappulasta, jonka jälkeen se avautui uudelle sivulle. Kopioin sen jälkeen pelin osoitteen ja kävin lisäämässä sen luokan omien Peda.net -sivujen linkkeihin.
 
 
Ja sitten pelattiin. Jokaiseen kysymyssarjaan voi valita viidestä erilaista pelistä jonkun.
 
 
Kaikki pelasivat ensin omilla kysymyksillään ja vastauksillaan, mutta sen jälkeen muidenkin tekemiä pelejä. Mukava tunti!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti